maanantai 24. elokuuta 2015

Pentuetapaaminen 2.8

Koko poppoo
Pääsimme heti Porin näyttelyä seuraavana päivänä Tampereelle pentuetapaamiseen. Kaikki muut paitsi Tico pääsivät osallistumaan. Oli todella mukava nähdä, millaisia pentujen sisaruksista on kasvanut ja tavata myös pentujen omistajia! Kovin olivat kuin samasta muotista tehtyjä. Etenkin Nappi ja sisko Hilja näyttivät olivat kovasti samanlaisia, kun olivat aikalailla samaa kokoluokkaakin.

Napilla on iskenyt murkkuikä tosiaan muutama kuukausi sitten, ja se alkoi kuin seinään. Nyt ollaan jo päästy yhteisymmärrykseen, ettei kynsienleikkuussa tai kampauksessa ole mitään kamalaa, eikä kaikki ole pihalla mörköjä. Muista koiristakaan Nappi ei lenkeillä välitä, mutta pentuetapaamisessa huomasi, että etenkin siskojen kanssa oli pientä kränää. Kai se kuuluu ikään ja menee ohi, kun vaan jatkaa kaikissa koiratapahtumissa käymistä..

Kävimme tapaamisessa yhteislenkeillä ja tutustuimme toisiimme. Tämän lisäksi pääsimme kokeilemaan pentuagilityä pentujen Olli isän omistajan Outin hyvässä koulutuksessa. :) Napin kanssa ollaan kesän aikana oltu äitini vetämällä pentuagikurssilla, mutta montaa kertaa siellä emme ehtineet vuorotyöni vuoksi käymään. Napille oli kuitenkin entuudestaan tuttuja hyppy (rimat alhaalla), putki, puomin alastulo, yhden palikan pituus, kepit verkoilla ja pieni muuri. Kivasti Napilla riitti intoa uudessakin paikassa, mutta saimme palautetta, että Nappi olisi hyvä opettaa leikkimään agilityssä, eikä palkka aina olisi se nami. Olen tästä täysin samaa mieltä, nyt agilityharkkojen puutteessa olen treenaillut leikkiä vähän milloin missäkin. :) Eija antoi tapaamisessa kaikille pennuille kaksi itsetehtyä lelupatukkaa, ne ovat Napin lemppareita! Vielä ei olla kokeiltu kahden lelun leikkiä, nyt ollaan vaan keskitytty leikkimiseen paikassa kuin paikassa.

Syyskuussa päästäänkin taas pentuagilitykurssille, mistä olen niin innoissani! On kiva kun tietää jo etukäteen, että pääsee lähes tulkoon jokaiselle tunnille. Syksyllä tulee myös jonkin verran Napille näyttelyitä, kun junnuluokkaan riittää ikä. :)

Nappi on kova hyppimään.. :D

Pori kv 1.8

Nyt on ollut "vähän" pidempi päivitystauko.. Syynä kesätyöt keskeytymättömässä kolmivuorotyössä. Työt loppuu nyt tämän kuun lopussa, sitten ollaankin työttömiä valmistuneita insinöörejä, ompahan aikaa enemmän koiraharrastuksille. :) Kaikki vapaa-aika menee lähinnä nukkumiseen tai Napin aktivointiin, jotta se nukkuisi työpäivien ajan. Hyvin on kyllä Nappi sopeutunut vuorotyöhön, vain sen pedit ovat välillä kokeneet tuhoja.

Käytiin kuitenkin Napin ja Nanon toisessa pentuluokan näyttelyssä 1.8. Tuomarina oli Nikola Smolic. Näyttely pidettiin Porin raviradalla. Olisin voinut kävelläkin paikalle, meiltä matkaa taitaa olla alle kilometri, mutta mentiin kuitenkin autolla, kun vettä tuli kuin saavista. Keli ei ollut ihan parhain, omistajat ja koirat olivat aivan märkiä, kun kehään päästiin. Onneksi kehän aikana ei satanut.. Vähän jännitin, reagoiko Nappi jotenkin märkään, mutta eipä se sateesta välittänyt, taisi vaan lisätä enemmän vettä Napin energiamyllyyn. Tuomari katsoi pennut maassa, mitä emme ihan hirveästi ole harjoitelleet.. Nappi väisti aluksi tuomarin kosketusta, mutta pidin sen paikoillaan ja tutkiminen meni ihan ok. Hampaat Nappi näyttää aina ilman ongelmia, kun kaivelen sen suuta lähes päivittäin.

Nappi ja Nano saivat kummatkin kunniapalkinnot ja pääsivät siis ainoina pentuina kilpailemaan keskenään VSP ja ROP titteleistä. Nanosta tuli lopulta ROP-pentu ja Napista VSP-pentu, mikä olikin täysin oikeutettua, koska Nano käyttäytyi kehässä kuin vanha konkari. :)

Napin arvostelu: Correct balance. Excellent head. Good neck and front. Correct topline and hindquarters. Slightly shy, but correct for the age and class. Moves well.


Nappi yritti heti syödä ruusukkeen :)

Nano edessä, Nappi takana
Nanon ja Napin palkintokuvat

Kaunis tyttö

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Spanieliliiton kakkoserkkari

Pitkä blogihiljaisuus päättyy, tekstiä on kyllä ollut odottamassa jo pidemmän aikaa, mutta sitten alkoivat kolmivuoro(kesä)työt ja Napilla stressiripuli.. Onneksi saimme sen vatsan kuntoon jo viikkoa ennen tämänpäiväistä näyttelyä, niin uskalsi sinne hyvin mielin lähteä. :) Vihdoin ja viimein sain laittaa myös hakupaperit valmistumista varten eteenpäin! Valmistumispäivä tosin on vasta 29.5, jolloin todistus lähetetään postissa ja sitten vasta olen virallisesti valmis kemiantekniikan insinööri.. Äkkiä se neljä vuotta vaan meni. 


Nappi VSP-pentu ja Nano ROP-pentu

Napin kanssa ollaan harjoiteltu esiintymistä mätsäreissä ja sen kanssa ollaan treenailtu muutenkin ryhmissä, mutta niistä myöhemmin lisää. :) Tänään kuitenkin meillä oli todella upea näyttelyuran aloitus, Nappi sai kunniapalkinnon ja oli VSP-pentu veli Nanon ollessa hienosti ROP-pentu! Tuomari Markku Kipinä kohteli todella kivasti koiria. Nappi moikkasi aluksi tuomaria häntä heiluen, mutta tutkiminen ei vieläkään ole kivaa. Toisaalta eipä sen siitä tarvikaan nauttia, kunhan vain antaa tutkia hyvin. :) Yhdessä välissä Nappi päätti että tämä touhu loppuikin jo, ja hyppäsi salamana alas pöydältä. Tuomari onneksi otti tilanteen rennosti, ja sanoi harjoittelijatuomarille, että ketteryyttäkin näköjään löytyy, mikä on rodulle ominaista. Tästä jäi todella hyvä mieli. Muutenkin näyttelypaikka Marttilassa Laurilan lavalla oli oikein viihtyisä paikka. Palkinnot olivat myös hienot.

Tänään siis pitkäaikainen haaveeni täyttyi - sain viedä ihka oman koirani viralliseen näyttelyyn. Jo edesmennyt Nipsuhan tuli minulle aikoinaan myös näyttelykaveriksi, mutta kun paperit otettiin pois, päästiin kiertämään vain mätsäreitä. Ja vanhempieni vanhempaa kooikeria Merliniä en ole saanut viedä virallisissa näyttelyissä kehään, joten tämä oli minullekin uutta. Normaalisti olen toiminut 
apukäsinä ja katsellut toimintaa kehän reunalta. :)


Nappi ja palkinnot

Napin arvostelu: Vielä hieman ilmavan vaikutelman antava, feminiininen pentu, jolla hyvät mittasuhteet. Tasapainoisesti kulmautunut, riittävä luustoiset raajat. Kallo saa vahvistua. Riittävä otsapenger. Tummat silmät. Lupaavat korvakorut. Hyvä pigmentti. Täyteläinen kuono-osa. Lyhyehkö kaula. Hyvä värijakauma. Hyvä häntä. Lupaava kokonaisuus.


maanantai 6. huhtikuuta 2015

Pääsiäinen

Nappi pääsi viettämään laatuaikaa koko viikonlopuksi Nanon ja Merlinin kanssa. Perjantain pentutreffit jäivät väliin pitkäperjantain vuoksi ja lauantaina emme osallistuneet pentueskariin, koska olin hoitamassa kolmikkoa vanhempieni juhliessa naapurin viiskymppisiä. Napilla on kuitenkin ollut paljon puuhaa viikonloppuna, kun on saanut riehua Nanon kanssa. Uskomatonta, kuinka paljon kahdella pienellä pennulla voi olla virtaa.

Täällä sairastelu jatkuu, minkä vuoksi blogissakin ollaan oltu hiljaa.. Varmaankin edellisen sairauden heikentämänä nyt meni selkä, eikä se oikein tykkää istumisesta. Nyt on jo paremmalla mallilla onneksi, pystyy jo blogiakin päivittämään! Koulujuttujakin pitäisi vielä jaksaa vääntää, mutta pitäähän sitä Napin kuulumiset ensin päivittää ettei unohda. :)

Nappi kasvaa huimaa tahtia ja hampaitakin on lähtenyt jo 4 edestä. Viime viikon maanantaina pennut saivat rokotukset ja tyttö käyttäytyi hienosti vastaanotolla, häntä heiluen olisi pitänyt kaikki moikata. Pöydällä tutkiminen ei vieläkään ole Napin mielestä niin hurjan kiva juttu, mutta onneksi eläinlääkäriltä saa namia. Eläinlääkärikin naureskeli, että pennut ovat vissiin helposti lahjottavissa.

Nappi sulautuu hyvin taljaan

Vauhtia riittää!

Nappi ja bambilelu


Nyt olemme käyneet jokaviikkoisten pentutreffien lisäksi ensimmäistä kertaa eskarissa, missä Nappi jaksoi keskittyä yllättävän hyvin. Napille on hajut todella tärkeitä, ja se haistelisi hallin pohjaa jatkuvasti, ellei ole kontaktissa. Ihan samanlainen, kuin enonsa Merlin... :) Nappi on muutenkin suuri jäljestäjä, pariin otteeseen se on jäljestänyt samassa kerrostalossa asuvan kultsikan jäljet suoraan pihalta ovelle, taitava tyttö! Eskarissa meidän tavoitteena on se, että Nappi tottuu halliin, muihin koiriin ja ihmisiin, ei niinkään siellä opeteltavat temput ja asiat. Napilla on jo kaikki perusjutut ja vähän hauskemmatkin temput hallussa, ainoa, mikä tarvii huomattavasti harjoittelua, on luoksetulo vanhempieni pihalta.. Nappi on täysverinen ulkokoira, ja se voisi omasta mielestään olla vaikka tunteja yksin heidän pihallaan, etenkin, kun sieltä löytyy kaikkea kivaa syötävää, kuten lepänkäpyjä..

Napista on tullut huomattavasti sosiaalisempi ihmisiä kohtaan. Aikaisemmin se katseli ihmisiä, eikä halunnut erikseen tutustumaan, mutta nyt pitäisi päästä tutustumaan kaikkiin (ellei ole jotain hirvittävän epäilyttävää kassia tai muuta vastaantulijalla). Koiriin Napin tarvitsisi päästä tutustumaan enemmänkin, nyt ainoat koirakontaktit on pentutreffeillä ja vanhempieni luona. Ohikulkevia koiria onneksi menee kymmeniä päivittäin, eikä siinä ole ongelmaa, mutta olisi hyvä enemmänkin hihnassa tavata muita koiria. Yhtä kilttiä walesinarttua Nappi pääsikin haistelemaan viime viikolla Merlinin treeneissä mukana ollessaan, ja hienosti tyttö osasi kunnioittaa isompaansa. :) Nappi tietysti sekoitti walesin kooikeriin, ja oli siitä aluksi ihan innoissaan.. Outoa, miten näin pieni voi jo erottaa omanlaisensa!


Heti, kun pyykkipino ilmestyy lattialle, Nappi menee siihen nukkumaan :)
14-viikkoinen 5,6 kg 31,5 cm

15-viikkoinen 6,1 kg 32,2 cm

16-viikkoinen 6,4 kg 33,5 cm
Nappi täytti eilen jo 17 viikkoa. Kuvia ei vielä ole ladattu koneelle, tulee siis myöhemmin. Nyt painoa oli 7 kg ja korkeutta 34,5-35 cm. Täällä vähän jo odotellaan korkeuden kasvun hidastumista, koska nartuilla ihannekoko on 38 cm, jonka saa 2 sentillä ylittää. :D Eipä sillä kuitenkaan väliä ole, kunhan mediluokassa agilityssä pysyy, niin on juuri sopivan kokoinen. Pentukarvaa lähtee kovaa vauhtia ja selän päällä kulkee harja aikuiskarvaa. Häntä on myös auennut hyvin ja on tyvestä aika paksu. :)

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Napin ensimmäiset rokotukset ja kasvua

Meillä loppui vihdoin ja viimein koulusta lähiopetustunnit viime viikon keskiviikkona. Enää koulun puolesta olisi siis raportteja ja sellutehtaan suunnittelu. Eipä meillä tosin enää muutenkaan ollut koulua kuin 10-16 tuntia viikossa. Kiva, että on vähän ylimäärästä aikaa Napin opettamiseen. Nyt tosin tarvii järjestää Napille yksinoloja, ettei se opi siihen, että me olemme kotona aina. 

Nappi opiskelee ahkerasti mikrobiologiaa :)
Napin kanssa ollaan puuhailtu paljon viimeisten kahden viikon aikana. Maanantaina 2.3 käytiin rokottamassa Nappi ja Nano samalla reissulla. Nappia vähän hirvitti eläinlääkärin tutkiminen, mutta antoi katsoa hienosti hampaat, kun sitä on paljon opetettu. :) Pitää kyllä tehdä Napilla pöytätreeniä muuten, menee sitten helpommin ellääk käynnit ja ihan jo näyttelyidenkin puolesta. Rokotusta Nappi ei huomannut yhtään, ja eläinlääkärikin oli jo Napinkin mielestä ihan mukava kun sai namiakin. Oli hauska vertailla sisarusten erilaisia reaktioita eläinlääkärikäynnillä. Nappi oli oikeastaan innoissaan uudesta paikasta, ja Nanoa ympäristö vähän jännitti. Eläinlääkärin kanssa taasen Nano oli paljon reippaammin kuin Nappi. Eläinlääkäri tutki pennut tarkkaan ja totesi, että kummatkin ovat hienoja ja terveitä. Pennut myös punnittiin eläinlääkärillä ja jouduimme äitini kanssa toteamaan, että meidän kummankin vaa'at näyttävät jonkin verran pieleen. Oma vaaka näytti päivää ennen Napilla 4,6 kg ja eläinlääkärillä 4,85 kg. Näillä vaaoilla silti mennään, jospa se virhe pysyisi suurinpiirtein saman suuruisena koko ajan. :) Napista lähti yhdessä vaiheessa kovasti karvaa, varmaankin lähtee tuon aikuiskarvan tieltä pois. Tavalliseen kampaan ei jäänyt haiventakaan, kun karva on niin hienoa. Kävimme sitten hakemassa apteekista ilmaisen täikamman, jolla lähti hienosti irtokarvat, mutta ei kuitenkaan ollut liian hienojakoinen. Napin häntäkarvat alkoivat myös aukeamaan noin 12-viikkoisena.

Nappi tykkää nukkua kenkien kanssa, välillä voi niitä sitten vähän maistellakin :)
Teemunkin päällä on kiva nukkua

Napilla pikkuhiljaa ulkoilut pitenee ja maailmassa löytyy vieläkin paljon ihmeteltävää. Nappi tuijottaa pitkään lintuja, ohikulkevia koiria ja ihmisiä, mutta ei onneksi hauku yleensä mitään. Oikeastaan se tuntuu ennemmin uteliaalta. Nappi on nyt muutamaan kertaan halunnut päästä tapaamaan vastaantulevia koirakoita, mutta en ole sitä päästänyt tuntemattomia tapaamaan, ettei Napille jää mitään huonoja muistoja. Muutenkin epäilen suuresti ettei kaikilla keskustassa asuvilla koirilla ole rokotukset kunnossa.. Haukkuvia ja isoja koiria Nappi vähän arastelee, toivottavasti parin viikon päästä alkavalla pentukurssilla olisi vähän isompiakin koiria, jotta tottuisi. Joka viikko ollaan käyty Napin kanssa Mustin ja Mirrin järjestämissä pentutapaamisissa, siellä Nappi on niin reippaasti pentujen ja ihmisten kanssa!

Nappi on ehdollistunut hyvin naksuttimeen ja olemme opetelleet sen avulla temppuja. Nappi osaa hienosti istuen odottaa hississä ja ymmärtää muutenkin odota-käskyn. Luoksetulo sujuu Napilta edelleen hyvin ja nopeasti, Teemulle olen tosin joutunut huomauttamaan, että namia pitää olla aina saatavilla. :) Nappi osaa myös istua, seisoa ja mennä makaamaan. Olen opettanut sille myös kosketusalustaa ja sen Nappi myös oppi heti. Tassulla läpsäsyä ei ehkä olisi kannattanut vielä opettaa, koska nyt Nappi tarjoaa sitä temppua joka välissä. :D Tyttönen osaa hienosti jäädä jo yksin kotiin. Aina kun tulemme kotiin, Nappi alkaa vasta heräilemään ja venyttelemään. Vaikka Napissa on energiaa todella paljon, se osaa rauhoittua tosi hienosti. Nappi sopii todella hienosti meidän perheen arkeen!

Viime sunnuntaina kävimme Raisiossa äitini, Merlinin ja pentujen kanssa kooikereiden agilitykoulutuksessa. Vanton tila oli todella upea paikka ja siellä oli hienot paikat harrastaa agilityä ja muitakin koiralajeja. Oli tosi mukava tavata muitakin kooikkeriharrastajia ja näyttää pentuja nopeasti muillekin. Iso kiitos järjestäjille! Me lähdimme koulutuksesta jo pian Merlinin vuoron jälkeen, koska pennut olivat jo ihan poikki. Automatkat kuitenkin kestivät 4 tuntia yhteensä. Vähän Nanoa ja Nappia jännitti kun uudessa ympäristössä tavattiin uusia ihmisiä ja koiria, mutta namilla ja leikillä kummatkin sai lahjottua. :) Pennut olivat niin vaivattomia matkalaisia, kummatkin nukkuivat autossa meno- ja tulomatkat ja odotteluajat autossa. Toivottavasti eivät opi Merliniltä valitusvinkumista aina kun on tylsää. 
12 viikkoa, 29,5 cm 4,6 kg (ellääk 4,85 kg)
12 viikkoa

13 viikkoa, 30,5 cm 5,4 kg

13 viikkoa

maanantai 23. helmikuuta 2015

Nappi 9-11 viikkoa

Blogissa on ollut vähän hiljaiseloa, koska viime keskiviikkona minulle tuli täyteen jo kolmas sairasteluviikko. Antibioottikuuri munuaistulehdukseen loppui jo 11 päivää sitten ja vieläkin lämpö jaksaa iltaisin nousta. Tulehdusarvot lähtivät onneksi kuurilla laskemaan, mutta sivuoireet, kuten lämpöily ja selkäkivut alkavat jo vähän kyllästyttämään. Tällä viikolla varmaankin täytyy mennä uudestaan taas lekuriin kun kerkeää. 

9-viikkoisen seisomisharjoituksia
Sairastelusta huolimatta Napin kanssa ollaan keretty kovasti puuhailemaan ja oppimaan uutta. Nappi on lähes joka päivä nähnyt uusia ihmisiä, joko olemme käyneet muualla kyläilemässä tai meillä on käynyt vieraita. Nappi suhtautuu kooikkerimaisella varauksella vieraisiin, joten sosiaalistaminen ja positiivisten kokemusten saaminen on tärkeää. Perjantaina kävimme Napin kanssa Mustin ja Mirrin pentutapaamisessa, missä Nappi pärjäsi hienosti isompien koirien kanssa. Vaikka Nappi oli kaikista pennuista toiseksi pienin, kukaan muista pennuista ei saanut sitä kiinni kun se lähti juoksemaan. Joku ihmettelikin, että yllättävän hyvä kehonhallinta noin pienellä pennulla, naureskelin mielessäni, että tuleekohan geeneistä tämä ja vauhti. :)

Nappi Teemun isovanhemmilta saadun lelun kanssa
Suurin osa kuvista on todellisuudessa tällaisia :D
Meillä oli viime viikko hiihtolomaa, ja olemme monena päivänä vieneet Nappia leikkimään Nanon kanssa ja muutenkin Merliniä pitää totuttaa vielä Nappiin paremmin. Pennuilla on aika rajut leikit ja vauhtia piisaa. Kurakelit ovat nyt vähän mälsiä, kun pennut ovat ihan yltäpäältä kuraisia pihareissujen jälkeen. Pennut ovat tottuneet tekemään asiansa lumeen, ja nyt kun lumet ovat sulaneet ja pihalla ei ole enää pissa/kakkapaikkoja, asioita tehdään enemmän sisälle. Menin perjantai-iltana vanhempieni luo hoitamaan pentusia, kun äitini meni lauantaina Merlinin kanssa näyttelyyn. Toisaalta pentujen kanssa pääsee helpolla, kun ne puuhailevat keskenään, mutta toisaalta niitä saa koko ajan vahtia, kun tuntuu, että joukossa tyhmyys tiivistyy ja keksitään kaikenlaista kiellettyä. :) Viikonloppuna totuttelimme Merliniä Nappiin, ja hienosti koirat leikkivätkin kaikki yhdessä sulassa sovussa. Nyt uskallettiin päästää jo Nappi hihnasta vapaaksi, eikä ollut mitään ongelmia. Merlin meni jopa selälleen leikeissä, eli ilmeisesti on Napin hyväksynyt.

Vähän yli 10-viikkoinen


Napin kanssa aloitettiin naksutinkoulutus viime viikolla, ja hienosti tyttö jo on ehdollistunut naksulle. Nappi on todella nopea oppimaan uusia asioita, ja onneksi on hyvin makupalan perään vaikka aina ei oma ruoka maistukaan.  Nappi on muutenkin aika kiltti tyttö, tulee vähän mieleen Merlin pentuna, vaikka Nappi ei nyt niin arka olekaan. Nano taasen on aika kovapäinen ja kova ruuan perään, eli sisarukset ovat melko erilaisia. :)

Viime sunnuntaina Nappi ja sisarukset täyttivät 10-viikkoa, minkä kunniaksi Nappi pääsi punnittavaksi, mitattavaksi ja jokaviikkoiseen kynsienleikkuuseen. Kynsienleikkuusta Nappi ei tykkää yhtään, mutta jatkuvalla namisyötöllä homma luonaa jo paremmin. Napilla on vasemmassa etutassussa kaksi mustaa kynttä, itse olen aina luullut että kooikerien kynnet ovat valkoisia, kun ei ole tullut kiinnitettyä huomiota muiden kynsiin. :D Painoa tytöllä oli 3,8 kg, korkeus epämääräisellä mittauksella 26,5 cm. Torstaina Nappi madotettiin 12-viikkois rokotusta varten, ja painoa oli jo 4,1 kg. Tosin nuo henkilövaa’at eivät ole ihan parhaita laitteita mittaamaan satoja grammoja.

Eilen pennut täyttivät 11-viikkoa. Nappi ja Nano kuvattiin tämän kunniaksi ja punnittiin. Painoa Napilla oli edelleen 4,1 kg ja korkeus 28 cm. 

Nappi 11 viikkoa

Nappi 11-viikkoa


sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Blogin aloitus

Blogi keskittyy Napin (Damliers Oprah) puuhailuihin, ja välillä kirjoittelen varmaankin myös vanhempieni koirien Merlinin (Chriskooi's Merlin) ja Nanon (Damliers Odeon) kuulumisia. :) Blogin avaus vähän viivästyi sairastelun vuoksi, kun piti heti Napin kotiin tullessa jo kirjoittaa.

Nappi vähän alle 4 vko syömässä Teemun peukaloa
Nappi, eli pentueen sydäntyttö, varasti minun ja kihlattuni sydämet jo heti neliviikkoisena, vaikka silloin ei vielä pystynyt mitään eroja pennuista juurikaan huomaamaan. Olimmekin erittäin onnellisia, kun kasvattaja kertoi, että sydäntytöstä tulee Nappi.

Meillä ja Napilla on mennyt erittäin hyvin ensimmäinen yhteinen viikko. Nappia on viety sukulaisten luo näytille ja meillä on käynyt vieraita, jotta tyttönen tottuu uusiin ihmisiin. Hienosti Nappi on kaikenlaisten ihmisten kanssa, häntä heiluen juoksee moikkaamaan. Olemme käyneet nyt myös vanhempieni luona Napin kanssa, jotta sisarukset ovat päässeet leikkimään, ja jotta Merlin pikkuhiljaa hyväksyisi Napinkin. Torstaina kävimme PetPorin pentutapaamisessa, jossa oli kaikki koirat paljon isompia, mutta hetken tutkiskelun jälkeen Nappi painoi jo täysillä isompien pentujen perässä. Reipas tyttö! Tänään otettiin vielä 9-viikkoisen poseerauskuvat. :)