keskiviikko 30. lokakuuta 2019

Nappi astutettu!

Napilla alkoi juoksut tasan kuukauden etuajassa 17.10.2019. Koska juoksut olivat niin aluillaan, kävimme kuitenkin Jyväskylässä Damliers kasvattitapaamisessa 19-20.10.2019. Oli niin ihana päästä näkemään taas Napin sukulaisia ja kävimme lauantaina katsomassa myös Nanon 4 kk ikäistä ihanan reipasta pentua.

Varasin Napille varmuuden vuoksi jo tiistaille 22.10 ensimmäisen progen, jos en vaikka olisi huomannut juoksuja ajoissa. Tosiaan mitään merkkejä ei ole ollut ennen juoksujen alkamista, ei merkkailua tai muuta.. Hieman hajuherkempi on lenkeillä ollut, mutta oikeastaan se ainoa. Tai no, alun perin aloin epäilemään juoksujen alkamisen aikaistumista, kun Nappi poikkeuksellisesti vinkui ruuan perään.. :)  No mutta, tiistaina proge ei ollut vielä noussut. Perjantaille siis uusi aika, ja hieman oli jo arvot nousussa ja varattiin maanantaille uusi testi. Tulimme kuitenkin viikonloppuna siihen tulokseen, että oikeat ajat ovat alkuviikosta, joten peruutin eläinlääkärikäynnin. Varasimme samalla Espoosta mökin ja lähdimme työpäivän jälkeen ajelemaan maanantaina 28.10. kohti Espoota Riemua tapaamaan.

Maanantaina pääsimme tosi myöhään perille (osittain myös eksymisen vuoksi, mökkikylässä ei ollut minkäänlaista karttaa saatavilla ja mökkien numeroinnit aivan epäloogiset :D), minkä vuoksi sovimme jo matkan aikana, että tavataan Eila ja Riemu vasta seuraavana päivänä kun on valosaakin.

Tiistaiaamuna 10 maissa Eila ja Riemu saapuivat mökille meitä tapaamaan. Nappi ja Riemu olivat heti ensihetkistä lähtien tykästyneitä toisiinsa ja leikkivät. Vaikka kummatkin olivat ensikertalaisia, astutus meni oikein hienosti, kun siirryttiin ulos pitävämmälle alustalle. Kahvineen kaikkineen vierailu kesti vain pari tuntia. :) Sovimme, että Eila ja Riemu palaavat vielä myöhempään illalla uusinta-astutukseen ja myös tämä tapaaminen sujui todella hienosti.

Ensitapaaminen ja leikit
Oli todella ihana (onnistuneiden astutusten lisäksi) tavata Eilaa ja Riemua pitkästä aikaa! Ja iso kiitos Eilalle Riemun antamisesta Napille kumppaniksi, nämä tuntuvat niin sopivalta parilta. Nyt pidetään sormet ristissä, että nuorenparin rakkaus tuottaa riemunappeja. Hieman alle kuukauden päästä tähdätään ultraan katsomaan tilanne.

Riemu ja Nappi




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti